Tuesday, May 20, 2014

Aurinkopitsi eli Teneriffan pitsi

Aurinkopitsi oli minulle myös täysin uusi asia, enkä ollut sitä koskaan kokeillut tai nähnyt kenenkään tekevän. Tutkiskelin aihetta Lankatekniikoiden käsikirjasta. Siinä oli hyvin selkeät sanalliskuvallisetohjeet alkuun pääsemiseksi. Tähän ei paljoa tarvikkeita tarvita; ohutta puuvillaankaa, viili- tai jogurttipurkki, nuppineuloja, tylppäpääneula ja pala teippiä.

Aurinkopitsin tekeminen vaatii sorminäppäryyttä, joten se ei ihan pienemmille sovi. Mielestäni 5. ja 6.luokkalaiset pystyisivät aurinkopitsiä tekemään, jos pohjana olisi isompi muovikansi tai pahvinen kiekko(kuva alla). Kun pohjan halkaisija on suurempi, mahtuu neulalla pujottelemaan paremmin.


Tältä näytti loimi luotuna.


Loin keskuskehän pujottelemalla joka toisen parin yli ja joka toisen ali.
 Näissä kokeiluissa olen muodostanut valkealla langalla solmukehiä.
Ja tässä käytin beigeä lankaa.
Tällainen siitä tuli!

Mielestäni tämä oli tekniikkana hankala opettaa, sillä selittämällä tekniikkaa on muiden sitä vaikeaa ymmärtää ja seurata. Päädyinkin siihen, että laitoin tytöt töihin ja neuvoin heitä koko ajan työskentelyn lomassa. Lisäksi heillä oli kirjalliset ohjeet edessään, joita he pystyivät seuraamaan. Tällainen ei olisi mahdollista parinkymmenen lapsen kanssa, mutta nyt pienryhmässä se toimi.










2 comments:

  1. JOskus aiemmin katsellut eri tekniikoiden kuvia netistä ja törmännyt myös "Aurinkopitsiin". Kuvistasi tuli kiva idea, sillä inhoan Rosee- välinetttä, jolla samaisen pitsin pyöreänä voi tehdä

    ReplyDelete
  2. Sori jäi nimi laittamatta loppuun: Jorma J. Saarinen

    ReplyDelete